10
LOK
18.30
P19, 1. divisioona P19

P19 VarTa P19 - Welhot  11 - 10

Varkauden Liikuntatalo

VarTa P19 kotivoitto Welhoista

Alkusarjan peleistä kotijoukkueen odotetuin VarTan ja Welhojen välinen peli alkoi nopealla maalilla. Pelikellon näyttäessä ainoastaan 0:35 siirtyi VarTa 1-0 johtoon.

Ensimmäisen erän maalikarkelot päättyivät erätauolle 5-5 tasapelissä. Vuoroin kotijoukkue ja vieraileva Welhojen joukkue johtivat erää yhdellä maalilla, mutta niin vain kävi että selvyyttä ei saatu toisistaan.

Tasaista oli myös toinenkin erä maalin erolla edettiin koko erä. Welhot hyödynsivät paremmin ainoan yli voimansa ja VarTan kaksi ylivoimaa eivät tuottaneet tulosta. Kahden erän jälkeen tilanne oli 7-7.

Kolmannen erän alku ei muuttanut pelin kulkua. Vaan pelin ratkaisu alkoi muodostui kotijoukkueelle yv maalista ajassa 48:17. Parhaimmillaan VarTan johto oli 11-8, jonka jälkeen alkoivat Welhot pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla kaventaen 11-10.

Kotijoukkueen maalilla oli Eetu Sepponen pelaaja paikallaan ja takasi hyvillä torjunnoilla voiton. Myös kenttäpelaajat onnistuivat uhrautuvalla puolustamisella sekä käyttivät maalipaikansa hienosti. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Kaapo Kudjoi. Näin savolaisten ensimmäinen derby ja samalla "nitro" ottelu päättyi kotijoukkueen ansaittuun voittoon 11-10!

Kotijoukkueen tehot;

- Kudjoi Kaapo 2+3

- Lintunen Lassi 2+1

- Koponen Petri 1+2

- Räisänen Onni 1+2

- Jantunen Jimi 1+1

- Paganius Niilo 1+0

- Varonen Jaakko 1+0

- Koistinen Lassi 1+0

- Rappu Miko 1+0

- Hämäläinen Kalle 0+1

Seuraava kotipeli onkin jo tulevana sunnuntaina 15.10. liikuntatalolla kello 12.00 ja vastassa on Blackbirds Akatemia Keravalta. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!


Teksti Petri Räisänen

Kuva Nina Latosuo

Tilastot

11 - 10

Welhot
5 - 52 - 24 - 3

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Rajakatu 13, 2.krs 

78200 VARKAUS 

puh. 040-354 9622

varkauden.tarmo(at)gmail.com