Toisen erän painajainen iski jälleen, tällä kertaa kahdesti

15.11.2022

VarTa/Welhot P16 kärsi viikonloppuna kaksi tappiota ja jatkaa SM-runkosarjassa viimeisenä nollalla pisteellä.

Viikonloppuna VarTa/Welhot matkusti ensin Hollolaan Lasbin vieraaksi ja sunnuntaina Tuusulaan kohdatakseen Blackbirdsin. Molempien otteluiden toinen erä oli sukellus suohon, jos se on nyt edes riittävän negatiivinen ilmaisu.

Ottelu Lasbia vastaan päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 8 – 5 (3 – 1, 4 – 0, 1 – 4). Lukemista voisi päätellä, että Lasb hallitsi ottelua jo alusta alkaen, mutta aivan näin yksiselitteistä johtopäätöstä ei kannata tehdä. Toki Lasb siirtyi ensimmäiselle erätauolle selvässä johtoasemassa, mutta erä oli hyvin tasainen. VarTa/Welhoilla ei ollut vain yhtään tuuria matkassa. Ottelun toinen erä meni sitten ansaitusti Lasbille. Erää sävytti vierasjoukkueen pelaajien henkilökohtaiset virheet ja joukkuepuolustamisen pettäminen. Lisäksi Lasb onnistui hyvällä prosentilla omista paikoistaan, niin kovin epäselväksi erän loputtua ei enää jäänyt kumpi oli pelannut paremmin toisessa erässä. Kolmas erä menikin sitten selvästi vierasjoukkueella ja välillä jopa näytti siltä, että joskohan sittenkin olisi mahdollista kuroa kiinni Lasbin kuuden maalin etumatka. Tämä ei onnistunut ja ottelu Lasbille lukemin 8 – 5.

Sunnuntain otteluun lähdettiin Lasb ottelua rikkaampana ja hyvillä mielin. Lauantain peli oli mennyt toista erää lukuunottamatta ihan hyvin ja erityisesti kolmannen erän voittaminen 4 – 1 antoi uskoa vierasjoukkueelle. Blackbirds onnistui kuitenkin heittämään kylmää vettä vierasjoukkueen niskaan jo ensimmäisessä vaihdossa ja ei mennyt kuin reilu minuutti edellisestä, ja kotijoukkue siirtyi jo 2 – 0 johtoon. VarTa/Welhot eivät tästä lannistunut, vaan otti Blackbirdsin kiinni ja meni ohi. Erän puolessa välissä tilanne olikin vierasjoukkueelle 2 – 3. Kotijoukkue nousi kuitenkin nopeasti tasoihin eikä VarTa/Welhot saanut kasvatettua johtoasemaansa isommaksi. Molemmat joukkueet onnistuivat erän aikana vielä kertaalleen ja erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 4 – 4. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä, mutta sitten alkoi tapahtua. Kun toista erää oli pelattu noin kolme minuuttia, johti Blackbirds jo kolmella maalilla. Toisen erän kauhun hetket olivat jälleen käsin kosketeltavissa. Eikä siinä ollut vielä kaikki. Blackbirds ehti siirtyä jo 11 – 4 johtoasemaan ennen kuin VarTa/Welhot onnistui kaventamaan. Muutaman onnistumisen myötä toiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa lukemin 12 – 7. Toisen erän kauhut oli koettu ja kolmas erä olikin sitten hyvin erilainen kuin edellinen. Molemmat joukkueet onnistuivat päätöserässä kahdesti, joten loppulukemat Blackbirdsille 14 – 9 (4 – 4, 8 – 3, 2 – 2).

Sunnuntain joukkueista molemmat epäonnistuivat puolustamisessa. Aivan liikaa päästettyjä maaleja molemmilla joukkueilla. Jossittelu on turhaa, tuloksia pitää kunnioittaa ja tulevaisuudessa pitää vain pelata paremmin, mutta hauska fakta viikonlopun otteluista on se, että VarTa/Welhot teki ensimmäisen ja kolmannen erän aikana yhteensä 11 maalia ja päästi 10, jäätiin siis maalin verran plussalle. Toisessa erässä tehtyjä maaleja oli vain 3, mutta päästettyjä peräti 12.

Seuraavan kerran VarTa/Welhot taistelee pisteistä lauantaina 26.11. Varkaudessa, jolloin vastustajana Classic. Sunnuntain 27.11. ottelu pelataan salitilanteen vuoksi Kuopion Lippumäellä. Vastustajana on tuolloin OLS.

Viikonlopun (12.11.–13.11.) pistepörssi:

Emil Miettinen 4 + 3
Aatu Virkkunen 2 + 4
Aapo Pulkkinen 2 + 1
Panu Muuruvirta 2 + 1
Noel Moilanen 2 + 0
Aaro Immonen 1 + 1
Jerry Jantunen 1 + 0
Joel Molari 0 + 1
Lauri Holopainen 0 + 1

Ville Juvonen 64 torjuntaa

01.12.2022P16, synkkä marraskuu päätökseen
15.11.2022Toisen erän painajainen iski jälleen, tällä kertaa kahdesti
08.11.2022Raatekankaan turnauksesta täysi pistepotti Varkauteen
08.11.2022Vartan Naisten kauden 2022-2023 avausturnauksesta piste kotiintuomisiksi
08.11.2022Salibandykerho 6-8v pojat muutoksia!
07.11.2022P16 SM-sarjan avauksesta nolla pistettä
09.10.2022P16 varmisti SM-sarjapaikan
26.09.2022VarTa/Welhot P16, kolme pistettä Oulusta
11.09.2022VarTa/Welhot P16, jälleen kaksi voittoa
28.08.2022VarTa/Welhot P16 lohko kärkeen

Siirry arkistoon »