VarTan E-tytöille kolme voittoa Kontiolahdelta

28.02.2021

VarTan E-tyttöjen kauden neljäs turnaus pelattiin Kontiolahdella sunnuntaina 28.2.2021. Matkaan lähdettiin varhain aamulla 12 pelaajan joukkueella koronan aiheuttaman pelitauon jälkeen.


FB Factor Arctic - VarTa 4-5


Pukukopissa pelaajille teroitetut ottelun alun tärkeys ja puolustuksen kautta pelaaminen toimivat pelin alussa hienosti. VarTa meni ottelussa johtoon 25 sekunnin pelin jälkeen Meeri Koposen maalilla. Peli oli tasaista, ja erätauolle mentiin VarTan johtaessa 1-2.

Toisen erän alkuun tuli kylmää vettä sankollinen, kun Factor teki kaksi maalia kolmen minuutin sisällä. Tähän perään Factor otti jäähyn väärästä vaihdosta, mutta ylivoima ei tuottanut tulosta. VarTan asenne oli kuitenkin kohdallaan, ja pelirohkeus säilyi loppuun asti tuottaen tiukan pelin päätteeksi yhden maalin voiton.

VarTa antoi tässä turnauksessa jokaisessa pelissä oman erillisen palkinnon omille pelaajilleen. Tässä ottelussa palkinnon sai eniten laadukkaita syöttöjä antanut Veera Koponen.


Josba - VarTa 1-3


Tähän otteluun VarTa lähti pelaamaan selkeästi kahdella puolustajalla, koska tammikuussa edellisessä kohtaamisessa Josba sai liikkeellään VarTan hankaluuksiin puolustuspäässä. VarTa noudatti pelitapaa kurinalaisesti, ja Iida Pietiläinen torjui hyvin. Peli oli tasainen, mutta VarTan lukuisat laukaukset maalia kohti riittivät kahden maalin voittoon. 

VarTa palkitsi ottelun jälkeen Liina Suvisen nopeasta liikkeestä kentällä.


FB Factor Carelia - VarTa 3-5


Viimeisessä ottelussa FB Factor kokosi kentälle jälleen kovan kokoonpanon. Tässä ottelussa löytyi viimein jälleen oma syöttöpeli, ja VarTan liike säilyi hyvänä läpi koko ottelun. VarTa pelasi alussa kurinalaisesti, ja peli oli tasaista. Erän puolivälissä VarTan Jenna Hämäläinen kiersi vastustajan maalin pallon kanssa ja antoi nopean syötön maalin edustalle vapaaseen paikkaan joukkueen ensikertalaiselle Liina Suviselle. Liinan nopea veto alakulmaan avasi VarTan maalihanat, ja erätauolle mentiin VarTan johtaessa maalein 4-1. Toiseen erään lähdettiin ehkä vähän jo pitkän päivän päätteeksi voittoa odotellessa, ja näin Factor pääsikin vielä maalin päähän. Hyvin koko päivän pelannut Sofia Kräkin pääsi ratkaisemaan ottelun lyömällä pallon maalin takanurkkaan kolme minuuttia ennen loppua, ja Factorin painostus lopussa ei saanut VarTaa ahtaalle.

Sofia Kräkin pelasi hienosti ja monipuolisesti koko ottelun ja palkittiin joukkueen sisäisellä palkinnolla.

VarTa pelasi hienot kolme ottelua, ja nyt useasti aiemmin olleet hankalat ottelun alut eivät aiheuttaneet usean maalin takamatkaa. VarTan tsempparikiertopalkinnon sai tästä turnauksesta varmasti pelannut Iida Pietiläinen. Kehityskohteeksi treeneihin jää syöttöjen määrän lisääminen.

VarTa jatkaa sarjataulukossa kolmantena Welhojen molempien joukkueiden jälkeen. Seuraava turnaus pelataan 13.3.2021 Kuopiossa.

VarTan tehotytöt :

Meeri Koponen 6+0
Veera Koponen 3+0
Jenna Hämäläinen 2+1
Liina Suvinen 1+1
Sofia Kräkin 1+1
Iida Peitiläinen 0+2
Iisa Laitinen 0+1

WhatsApp_Image_2021-02-28_at_21.05.41.jpeg

09.10.2020Turvallisuusohjeet VarTan kotipeleihin kaudelle 2020-2021
28.03.2021E-tytöt Kontiolahdella 28.3.
13.03.2021E-tytöt Kuopiossa Welhojen vieraana
28.02.2021VarTan E-tytöille kolme voittoa Kontiolahdelta
14.02.2021VarTan C-tytöt Kontiolahdella
14.02.2021D1-poikien voittoputki sai jatkoa
07.02.2021D1-pojat Kontiolahdella haastajasarjan turnauksessa
17.01.2021VarTan E-tytöille kaksi voittoa ja tappio Varkaudessa
16.01.2021C-tytöt Jyväskylässä
03.12.2020Miesten kakkosjoukkue voitolla ja tasurilla joulutauolle

Siirry arkistoon »