Edustus takaisin tositoimiin, tulevan kauden joukkue lähes valmis

19.05.2020

Miesten edustusjoukkue pääsi eilen aloittamaan yhteisen kesäharjoittelun keskuskentän kaukaloilla. Toukokuun ajan harjoittelu toteutetaan ulkona pienryhmissä, joissa pelaajat juoksevat vuorollaan juoksutestin ja muita harjoitteita. Tähän asti kestänyt omatoimijakso näytti ainakin eilisen testiryhmän perusteella tuottaneen tulosta, ja pelaajat olivat mielissään yhteisten harjoitusten alkamisesta. Liikuntatalolle ja lajireenien pariin joukkueen pitäisi päästä palaamaan heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Harjoitustoiminnan jatkumisen lisäksi iloa tuottaa myös tulevan kauden pelaajatilanne. Viime kauden joukkueesta lähes kaikki ovat jatkamassa, ja etenkin pitkäaikaisen ykkösmaalivahti Henri Turusen ja viime kaudella lopullisesti läpilyöneen nuorisoketjun jäsenten Joonatan Laitisen, Miika Rissasen, Leevi Kapasen, Topi Leppäsen ja Arttu Holopaisen jatkosopimukset ovat hieno asia.

Näillä näkymin vain kolme viime kaudella joukkuetta takaisin kakkosdivisioonaan nostamassa ollutta pelaajaa jättää VarTa-paidan ainakin toistaiseksi. Sami Sutinen, Henri Jääskeläinen ja Samu Kröger ovat kaikki olleet pitkänlinjan runkopelaajia. Varta haluaa kiittää herroja näistä vuosista ja toivottaa tzemppiä tulevaan!

Uusina pelaajina ensi kauden joukkueeseen liittyy jo ennestään tuttuja miehiä, kun Roope Turunen, Riku Karvonen, Henrik Härkönen, Joona Pöntinen ja Mika Majava tekee paluun VarTa:an. Varsinkin Roope Turusen Pieksämäen reissun päättyminen aiheutti joukkueen sisällä riemun kiljahduksia, ja samaa reaktiota voineen odottaa myös yleisöltä kauden alkaessa.

Täysin uutena kasvona edustukseen siirtyy Pisaban maalilta tuttu Sami Timonen, jonka myötä myös joukkueen maalivahtiosasto on enemmän kuin kunnossa.

Joukkue on siis näin ollen hyvällä mallilla kaudelle 2020-2021. Muutaman pelaajan kanssa käydään vielä sopimusneuvotteluja, joista tiedoitetaan myöhemmin.

 

Sopimuspelaajatilanne kaudelle 2020-2021:

Maalivahdit:

Henri Turunen
Juhani Järveläinen
Sami Timonen

Kenttäpelaajat:

Topi Leppänen
Arttu Holopainen
Joonatan Laitinen
Miika Rissanen
Leevi Kapanen
Sami Mikkonen
Jyrki Honkanen
Niklas Pulkkinen
Jyri Riikonen
Roope Luotinen
Miika Pulliainen
Mikael Sundqvist
Jasper Tolvanen
Niko Kinnunen
Tatu Karvinen
Jasse Sikanen
Roope Turunen
Riku Karvonen
Henrik Härkönen
Joona Pöntinen
Mika Majava

12.03.2020Harjoitustoiminta keskeytetään toistaiseksi
22.05.2020PK-P tarjoaa pesiskoulua junioreille edulliseen hintaan!
19.05.2020Edustus takaisin tositoimiin, tulevan kauden joukkue lähes valmis
14.05.2020VarTa Salibandy palkitut pelaajat 2019-2020
17.04.2020Edustus julkaisi viikolla uusiutuneen valmennuksensa kaudelle 2020-2021
10.03.2020Miehet juhlistivat sarjanousua voitoilla kotiturnauksessa
04.03.2020VarTa C2-pojat SM-välikarsintasarjaan!
02.03.2020VarTa B:lle kaksi voittoa
24.02.2020Miehet nousevat takaisin II divariin!
24.02.2020A-juniorit lohkovoittoon

Siirry arkistoon »