Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

18.12.2015

Syksy on takana ja edessä on joulun aika. Seurassamme syksy on ollut työntäyteinen, mutta antoisa. Uusia pelaajia on liittynyt seuraan n. 80 ja tämän johdosta on perustettu useita uusia joukkueita. On selvää, että toiminnan laajentuessa myös haasteet kasvavat. Tämä tarkoittaa uusien henkilöiden rekrytointia ja talouden entistä huolellisempaa tarkastelua. Lisäksi täytyy olla valmiina ratkomaan eteentulevia solmukohtia. Olemme onnistuneet kohtuullisen hyvin. Tästä kertoo kentältä kuulunut positiivinen kaiku sekä luonnollisesti useilla kymmenillä prosenteilla kasvanut pelaajamäärä. Aina toimintaa voi toki parantaakin ja tähän on myös pyritty. Se on selvää.


Jotta jatkossa pystymme edelleen kehittämään toimintaa, toivon palautetta ja kehitysideoita seuranjohdolle. Tärkeintä on, että sovitut asiat hoidetaan ja jokainen hoitaa oman ruutunsa, niin kentällä kuin kentän ulkopuolisissakin tehtävissä. Kaikkien on syytä huomioida, että kaikki vastuuhenkilöt tekevät seuratoimintaa oman toimensa ohessa ja toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Siksi on erittäin tärkeää, että vastuuhenkilöt saavat apua ja tukea vanhemmilta ja muilta seuran aikuisilta. Esimerkiksi pelimatkoilla vastuu lasten toiminnasta olkoon kaikkien vanhempien yhteinen. Hyvää toimintaa saadaan aikaan rakentamalla ja samaan hiileen puhaltamalla, ei rikkomalla ja heittämällä vettä hiillokseen. Tehdään kevätkaudesta menestys!


Kiitän kaikkia seuratoimijoita, valmentajia, joukkueenjohtajia, vanhempia ja pelaajia kuluneesta syksystä.


Toivon kaikille rauhallista joulunaikaa!
Pj. Arttu Lahtinen

JoulukorttiUUsViimeisin.jpg

26.04.2016Päättäjäiset 3.5 Warkaus-Salissa
22.03.2016Juha-Matti Hokan paita #96 jäädytettiin sunnuntaina
18.12.2015Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
14.08.2015Seurailta Elmo Sportissa
20.05.2015Seuran päättäjäiset pidettiin Warkaus-salissa
15.04.2015Jari Tolvasesta VarTan junioripäällikkö!
15.04.2015Seuran päättäjäiset 18.5.2015